Tanssiteatteri Tsuumi Instagram Facebook Twitter Youtube Vimeo
tunnelmointia jaalla Salla ja Sampo

Tanssiteatteri Tsuumin tanssijat Salla Korja-Paloniemi ja Sampo Kerola ovat toteuttaneet  yhteistyössä muusikko Antti Paalasen kanssa, hänen musiikkinsa siivittäminä tanssidueton Rememberme, joka koostuu livenä esitettävästä tanssiduetosta sekä tanssivideosta. Teosparin aiheena on myytti ikuisesta paluusta – ainaisesta paluusta lähtöpisteeseen.

Ajattele, että kaikki toistuisi joskus jo kokemamme kaltaisena ja että tuo toistuminenkin jatkuisi loputtomiin. Niin henkilökohtaiset ilot ja surut kuin suuremmat maailmaa ja kansoja mullistavat tapahtumat. Yhä uudestaan ja uudestaan.

Rememberme tutkii ainaisen palautumisen ajatusta eräänlaisena perspektiivin vaihtona – kuinka saada asiat näyttämäään toisilta kuin minä nen tunnemme? Esimerkiksi poistamalla niistä ohimenevyyden lieventävä asianhaara. Sanonta “Minkä taakseen jättää sen edestään löytää” saa täten myös aivan uuden merkityksen.

Milan Kundera tarinoi aikanaan ainaisesta palaamisesta ja sen tuomasta taakasta romaanissaan “Olemisen sietämätön keveys” ja kysyi kumpi meidän on valittava? Keveys vai paino? Samaa tematiikkaa pohtii myös rememberme, naisen ja miehen duetto. Kumpi on negatiivista, paino vai keveys?  Murtuuko ihminen lopulta oman vastuun taakkansa alle vai löytääkö hän sisäisen lapsensa yhä uudestaan ja uudestaan?

Koreografia: Sampo Kerola
Musiikki: Antti Paalanen
Tanssi: Salla Korja-Paloniemi, Sampo Kerola
Pukusuunnittelu: Suvi Matinaro

Videon kuvaus, leikkaus ja editointi: Ulla Nikula
Videon musiikki: Antti Paalanen feat Haaven
Videon esiintyjät: Salla Korja-Paloniemi, Sampo Kerola, Pihla Nikula

Teospariin liittyvä tanssivideo/musiikkivideo Child in you on nyt nähtävissä myös YouTubessa.

Menneet esitykset:
la 9.2.2019 Kokkolan Talvitanssien ohjelmistossa, Kokkolan kaupunginteatteri
pe 24.11.2017 Tanssiteatteri Minimin ohjelmistossa, Sotku, Kuopio
la 25.11.2017 Tanssiteatteri Minimin ohjelmistossa, Sotku, Kuopio
ke 21.6.2017 Villa Lante, Suomen Rooman-instituutti, Rooma Italia
to 22.6.2017 Villa Lante, Suomen Rooman-instituutti, Rooma Italia
la 29.4.2017 Valssaamo, Kaapelitehdas, Helsinki


Kuvat: Jorma Airola

Työryhmä sai tukea videon toteuttamiseen Suomen Kulttuurirahaston Keskipohjanmaan rahastosta.