Tanssiteatteri Tsuumi Instagram Facebook Twitter Youtube Vimeo
Hannu Kella

Hannu Kella
Kuva: Miikka Pirinen

Hannu Kella
lukeutuu tunnetuimpiin kotimaisiin uuden kansanmusiikin säveltäjiin. Kella on yksi Tanssiteatteri Tsuumin perustajajäsenistä ja toimi sen musiikillisena johtajana vuoteen 2009 saakka. Hän on säveltänyt musiikkia niin teattereille, tanssiryhmille, kuin elokuviinkin. Hannu Kella on tuttu näky perustamansa Tsuumi Sound System –yhtyeen kiertueilla niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Kella on valmistunut  musiikin maisteriksi  Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta.