Tanssiteatteri Tsuumi Instagram Facebook Twitter Youtube Vimeo

Tiistaina 14.8. Tapiolan Kaupunkitansseissa jenkkaa opetellaan livemusiikin tahdissa! Tanssijoita hemmottelee Nordic Dance House Band, eli Leija Lautamaja ystävineen!

Jenkka otetaan haltuun opettajan johdolla klo 19-19.45, jonka jälkeen vapaat tanssit jatkuvat kesäillassa aina klo 20.45 saakka. Tanssipaikkana toimii Espoon kulttuurikeskuksen takana sijaitseva ulkoilmanäyttämö Amfi.

Tapahtuma on samalla syksyllä Helsinkiin rantautuvien Nordic Dance Helsinki -klubien avajaistempaus! Nordic Dance on erityisesti nuorille aikuisille suunnattu klubikonsepti urbaanissa Helsingissä. Syksyn tanssiklubit järjestetään Arabianrannassa, Kaffila Bokvillanissa joka toinen tiistai 11.9. alkaen. Klubin järjestäjinä toimivat Sibelius-Akatemiasta ja Oulun ammattikorkeakoulusta valmistuneet nuoret kansanmusiikin ja kansantanssin ammattilaiset yhteistyössä muun muassa Tanssiteatteri Tsuumin ja Stadin Nuorisoseurat ry:n kanssa.

Tule ja kutsu ystävätkin mukaan!

Tapiolan liveillan järjestelyissä yhteistyökumppaneina ovat mukana edellisten lisäksi Nordea ja Espoon kulttuurikeskus.

Illan FB-event löytyy tästä.

 

Kaupunkitanssit – maksutonta paritanssiopetusta pääkaupunkiseudulla jo vuodesta 2000.