Tanssiteatteri Tsuumi Instagram Facebook Twitter Youtube Vimeo
Tsip korttikoko

TANSSITEATTERI TSUUMIN IMPROVISAATIOPROJEKTI TSIP

TSIP on Tsuumin improvisaatioprojekti, joka on käynnistetty vuonna 2011. Suomalaiset uuden kansantanssin ja -musiikin huippuosaajat ja kyseenalaistajat heittäytyvät liikkeen ja musiikin vietäviksi kokonaisvaltaisesti ja sydämellä. TSIP vie tanssin ja musiikin kansan pariin, arkisiin tilanteisiin, jossa taide pääsee yllättämään ja ylevöittämään. Keinoja kaihtamatta TSIP ottaa yleisönsä ja tilansa.

TSIP elää hetkessä, näyttää arjen uudessa valossa ja näin muistuttaa elämän arvokkuudesta ja arvaamattomuudesta. Mitä kussakin esityksessä tapahtuu on täysin ajassa. TSIP purjehtii menneisyyden ja tulevaisuuden ristivedossa. Tavoite on samalla yhtä mahdoton kuin yksinkertainen; kantaa kaikki mukana ja olla vain nyt.

Projektin toiminnan käynnistämistä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto sekä Kalevalaseura -säätiö.

ESITYKSET:
Tilaa TSIP-ryhmän taiteilijoita esiintymään yritys- tai yksityistilaisuuksiin.

TSIP TAITEILIJAT:
Johanna Elovaara, Ilkka Heinonen, Reetta-Kaisa Iles, Tuomas Juntunen, Hanna Korhonen, Topi Korhonen, Salla Korja-Paloniemi, Ahto Koskitalo, Joonas Luomala, Tuomas Mikkola, Samuli Nordberg, Petri Prauda, Kaisa Pesonen, Soila Sariola, Sini Siipola, Jarno Tastula, Tuomas Timonen, Vilma Timonen, Milla Viljamaa.


TSIP Valssaamossa marraskuussa 2011


TSIP Täydenkuun tanssit -festivaalilla 27.7.2011

Menneet Esitykset:
Tanssiteatteri Tsuumin 15-vuotistapahtuma Bakkanaalit, Kulttuuriareena Gloria 3.10.2014
Kokkolan talvitanssit 15.1.2014
TSIP yllätti Kokkolan kaupunkikuvassa, kauppakeskuksessa ja kahvilassTSIP yllätti heinä-elokuussa 2013 Meidän festivaalilla Tuusulajärven maisemissa. TSIP taiteilijat olivat mukana kirkkovenepäivässä, yllätyspäivässä, synttärijuhlinnassa ja metsäpäivissä.
TSIPin esiintyjät yhdistävät voimansa jälleen Improvisaatioteatteri Stella Polariksen esiintyjien kanssa kokoillan improvisaatioesityksessä.
Esitys Kaapelitehtaalla, Turbiinisalissa (Tallberginkatu 1, Helsinki) perjantaina 22.3.2013 klo 19.00
Liput 18/13 euroa
Lippuvaraukset: Stella Polaris, www.stella-polaris.fi / p. 050 573 7004 sekä www.tiketti.fi

TSIPin lahjakkaat esiintyjät yhdistävät voimansa Improvisaatioteatteri Stella Polariksen valovoimaisten esiintyjien kanssa kahdessa kokoillan improvisaatioesityksessä. Luvassa on jotain ennennäkemätöntä…
Esitykset Kaapelitehtaalla, Turbiinisalissa (Tallberginkatu 1, Helsinki) perjantaina 9.11.2012 sekä lauantaina 10.11.2012. Molemmat klo 19
Liput 18/13 euroa
Lippuvaraukset: Stella Polaris, www.stella-polaris.fi / p. 050 573 7004 sekä www.tiketti.fi

TSIP ihastutti myös Tanssin gaaloissa Aleksaterin Teatterissa 28.-30.11.2012

TSIP Sommelo-tapahtumassa Kuhmossa ja Vienassa 28.6.-2.7.2012. Lisätietoja www.runolaulu.fi/2012

TSIP Jättömaa-festivaalilla Kouvolassa 21.7.2012. Lisätietoja wastelandfest.net/

TSIP Valssaamossa kokopitkän improvisaatioesityksen voimin syksyllä 2011

TSIP Pyhäjärven täydenkuun tansseissa kesällä 2011
TSIP yllätti kadulla, kaupoissa ja toreilla. Ryhmittymä toteutti myös kokoillan improvisaatioesityksen  Emolahdessa järven rannalla