Tanssiteatteri Tsuumi Instagram Facebook Twitter Youtube Vimeo

Bolka on koreografi Reetta-Kaisa Ilesin ja muusikko Eero Turkan ihmisääntä ja liikettä yhdistävä teos. Teoksen skenografiasta vastaa pukusuunnittelija Mirkka Nyrhinen. Tämä vahvasti yhteistyössä syntynyt teos kietoutuu kivun käsitteen ympärille. Tekijöiden oma ikääntyminen, keholliset krempat, elämän mullistukset ja henkiset, hengittämistä haastavat, jumit ovat antaneet oman sysäyksensä tätä aihetta kohti. Elämme ajassa, jossa kivulle ei ole sijaa, siitä halutaan hankkiutua eroon, sitä lääkitään loputtomasti ulos systeemistämme, se on tehokkuutemme tiellä, onnemme esteenä.

Ajatus ja tunteet ovat hermoimpulsseja aivoissa. Kipu on sarja hermoimpulsseja joita ajatuksemme ja tunteemme muokkaavat. Kipu itsessään ei siis tee elämäämme sietämättömäksi. Sen tekee kärsimys, joka johtuu kipuun liittyvistä ajatuksistamme ja tunteistamme. On tutkittu, että kipu voi tarttua niin kuin tunteet, kuten ilo tai suru, voi siirtyä ihmisestä toiseen. Musiikin voima mielihyvän tuottajana ja kivun lievittäjänä perustuu kemiallisiin reaktioihin, joissa kehon luontaiset huumausaineet, endorfiinit, pääsevät valloilleen. Mielihyvän tunne taas tuuppaa meidät liikkeelle, sytyttää tarpeen tanssia, auttaa unohtamaan kivut ja muistuttaa miltä tuntuu olla elossa.

Bolka on teos kivusta ja sen sietämisestä. Oodi endorfiineille. Tanssi mielen ja kehon liitolle.

Työryhmä

Esiintyjät: Reetta-Kaisa Iles, Eero Turkka
Koreografia: Reetta-Kaisa Iles
Musiikki: Eero Turkka
Skenografia: Mirkka Nyrhinen
Kuva: Mira Kolanen
Tuotanto: JoJo – Oulun Tanssin Keskus