Tanssiteatteri Tsuumi Instagram Facebook Twitter Youtube Vimeo

FolkJam® on kotimainen tanssiliikunnan muoto, jonka parissa pääset kohottamaan kuntoa ja kokemaan tanssin yhteisöllisyyttä ja iloa. Suomalaiseen tanssiin pohjautuva liikuntamuoto on tarkoitettu kaikille ikään ja taitotasoon katsomatta. FolkJam® hyödyntää kotimaisen tanssin monipuolista liikemateriaalia, mikä mahdollistaa liikunnallisen kehittymisen samalla kun mieli vapautuu juurevasti svengaavan musiikin tahdissa. Tanssiteatteri Tsuumin ammattitaitoiset ja innostavat ohjaajat pitävät huolta liikunnan riemusta sekä hyvästä meiningistä. Aikaisempaa kokemusta tai paria ei tarvita!

“FolkJam leviää ympäri Suomen. Maanläheisyydestä ja omista juurista ammentava tanssiliikuntamuoto ottaa mausteensa kansantanssista, mutta ei kuitenkaan ole perinteistä kansantanssia. Melkeinpä voitaisiin puhua suomalaisesta Zumbasta.

YLE Oulu

Tutustu Helsingin Sanomien kesällä 2014 julkaistuun FolkJam® -artikkeliin tästä.

Tunnit

Tanssiteatteri Tsuumi järjestää FolkJam® -tunteja Helsingissä Aleksanterin teatterin (Bulevardi 23-27) tanssisaleissa kahtena päivänä viikossa. Saleissa on  joustava, iskua vaimentava lattia ja peilit sekä suihkulliset pukuhuoneet käytävällä. Sisäänkäynti teatteriin osoitteesta Bulevardi 27.

Suomen hallituksen antamien koronavirusta koskevien linjausten johdosta Tanssiteatteri Tsuumin FolkJam-tunnit Aleksanterin teatterilla on toistaiseksi peruttu. Tunnit siirtyvät pidettäviksi verkon välityksellä 23.3. alkaen.

Aikataulu

Ma klo 20:00 – 21:00 Aleksanterin teatterin Puvusto (UUSI kellonaika & sali!)
To klo 16:00 – 17:00 Aleksanterin teatterin Laulusali

Tuntien vetäjinä toimivat tanssinopettajat (AMK) ja koulutetut FolkJam®-emännät Milsse Tapojärvi (maanantain tunnit) ja Hilppa Herd (torstain tunnit).

Tervetuloa mukaan!

Hinnasto

Hinta koko kaudesta 125 € (sis alv) / henkilö (14 kertaa 60 minuuttia)
Kertamaksu 12 € (käteisellä)
Maksuvälineenä käyvät myös Smartumin ja Edenredin liikuntasetelit sekä ePassi.

Kaudella väliin jääneet tunnit voi korvata toisen viikonpäivän tunneilla. Myös etukäteen korvaaminen onnistuu.

Lisätietoja FolkJamista

Kurssia tukee Kansalaisfoorumi.

Ilmoittautuminen

Nimi
Sähköposti
Viesti
Kiitos!
Yritä uudelleen!

Voit ilmoittautua myös soittamalla numeroon  044 745 4454 tai toimiston sähköpostiosoitteeseen info(a)tsuumi.com.