
Kaupunkitanssit-konsepti tarjoaa kesäisin maksutonta paritanssiopetusta osana pääkaupunkiseudun kulttuuritarjontaa. Mukaan Kaupunkitansseihin voi tulla milloin vaan, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Tanssinopetus soveltuu niin vasta-alkajille kuin kokeneemmillekin tanssijoille. Opetuksesta vastaavat koulutetut tanssinopettajat.
Kaupunkitanssit 2023 ohjelmasuunnitelma on nyt valmis. Toki lisäyksiä on vielä mahdollista tulla. Tänä kesänä tanssitaan Malminkartanossa, Kauppatorilla, Itäkeskuksessa, Vuosaaressa, Leppävaarassa, Tapiolassa, Malmilla, Kannelmäessä sekä uutuutena vuonna 2023 aloitetaan Kaupunkitanssit Teurastamon alueella. Lisäksi yksittäiskertoja Kaupunkitanssien merkeissä järjestetään muun muassa Kallio kukkii -tapahtumassa lauantaina 6.5. sekä keskiviikkona 21.6. Maunulan juhannustansseissa Maunulatalon pihalla.
Kaupunkitanssien ohjelmaflyer 2023
Kaupunkitanssien Facebook-sivu
Lauantaina 6.5.2023 toteutettiin kaupunkitanssikauden avajaistanssit, kun Tanssiteatteri Tsuumin kaksi suosittua kokonaisuutta yhdistyvät Kurkimäen korttelitalolla. Kokonaisuudessa yhdistyivät Improvisoidut Iltamat, tanssinopetustuokio ja vapaat tanssit elävän musiikin tahtiin.
Liput 12 euroa.
Vastaava kokonaisuus järjestetään Kaupunkitanssikesän päätteeksi lauantaina 9.9.2023 Pakinkylän VPK-talolla.
Tanssiteatteri Tsuumi on vastannut pääkaupunkiseudun maksuttomista paritanssituokioista vuodesta 2015 alkaen. Ilmaisia Kaupunkitansseja on toteutettu pääkaupunkiseudulla vuodesta 2000 saakka.