Tanssiteatteri Tsuumi Instagram Facebook Twitter Youtube Vimeo

Henkilöstö

Salla Korja, toiminnanjohtaja

Salla Korja on yksi tanssiteatteri Tsuumin perustajajäsenistä ja on toiminut vuosia ryhmässä tanssijana. Taiteellisen johtoryhmän jäsenenä hän toimi vuosina 2010-2013. Salla on valmistunut tanssinopettajaksi Oulun konseravatoriosta, pääaineenaan kansantanssi. Tanssinopettajana Salla on työskennellyt laajasti ympäri Suomea opetusaloinaan muun muassa kansantanssi, lavatanssi ja FolkJam.

Salla on opiskellut myös liiketaloutta ja on valmistunut tradenomiksi HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulusta.

Salla työskentelee Tanssiteatteri Tsuumin toiminnanjohtajana sekä tanssijana.

salla.korja (a) tsuumi.com
+358 40 588 0011

Riikka Puumalainen, taiteellis-tuotannollinen johtaja

Riikka on aloittanut 1.10.2021 alkaen Tanssiteatteri Tsuumin taiteellisena ja tuotannollisena johtajana. Puumalaisella on aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä Tanssiteatteri Minimistä, jonka johdossa hän työskenteli vuosina 2017-2020.

Koreografi-tanssitaiteilija Riikka Puumalainen toimii monipuolisesti esittävän taiteen kentällä. Puumalaista inspiroi liikkeen ja fyysisyyden ehtymättömät mahdollisuudet sekä elävä musiikki.

riikka.puumalainen (a) tsuumi.com

+358 50 376 4824
www.riikkapuumalainen.com

Heidi Yli-Yrjänäinen, markkinointi- ja viestintäpäällikkö

Heidi Yli-Yrjänäinen on koulutukseltaan Kulttuurituottaja YAMK ja hänellä on pitkä kokemus tuotanto- ja viestintätehtävistä esittävän taiteen kentällä. Heidi on työskennellyt uransa aikana mm. Ylioppilasteatterissa, Porttiteatterissa, Tanssiteatteri Glims & Glomsissa, sekä useissa vapaan kentän työryhmissä. 

Heidi vastaa Tsuumin markkinoinnista, myynnistä ja tiedotuksesta.

heidi.yli-yrjanainen(a)tsuumi.com
+358 44 745 4454

Hallitus

Hannu Oskala, hallituksen puheenjohtaja

Henna Salo, varapuheenjohtaja

Silja Silvasti

Sampo Kerola

Sampo Kerola on tanssi- ja teatteritaiteen ammattilainen ja esittävien taiteiden moniottelija. Hän on pohjakoulutukseltaan ympäristöinsinööri, sittemmin tanssinopettajaksi, koreografiksi ja taiteilija-kehittäjäksi kouluttautunut hybriditaiteilija.

Taiteellisen työnsä Sampo on tehnyt tanssi- ja puheteattereissa tanssijana, näyttelijänä, ohjaajana ja koreografina sekä ohjannut sekä harrastajia että ammattilaisia tanssin ja liikkeen äärelle yli kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä hän työskentelee ohjaaja-koreografina sekä taidelähtöisten konseptien parissa kehittäen uusia menetelmiä työelämän tarpeisiin.

sampokerola(a)gmail.com

Samuli Nordberg

Samuli Nordberg

Samuli on koreografi, ohjaaja, yliopistonlehtori, näyttelijä ja tanssija. Tällä hetkellä hän työskentelee Tampereen yliopistossa näyttelijäntaiteen yliopistonlehtorina (2014-), sekä vapaalla kentällä tanssitaiteilijana ja ohjaajana (1999-). Samuli tekee myös tohtorinväitöstutkimusta Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmassa (2017-).

Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana Samuli on ohjannut ja/tai koreografioinut 30 esitystä ja esiintynyt yli 40:ssä. Vuodesta 2011 lähtien taiteellisen fokuksen kohteena ovat olleet erityisesti kollektiivisesti toteutetut paikkakohtaiset, multimediaaliset ja immersiiviset esitykset, mm. P*lluralli, Huomattavaa Häiriötä Ilmastonmuutoksesta, Herd Behaviour, Toiset Tuparit, Salainen Kaupunki.

Samuli on toiminut Tanssiteatteri Tsuumin taiteellisena johtajana (2007-2010), Tanssin talo ry:n hallituksessa (2010-2017), Teatterin tiedotuskeskuksen hallituksessa (2017-) sekä Taideosuuskunta Tsuumin hallituksen puheenjohtajana (2013-2014 ja 2020-2021).

samuli.nordberg(a)tsuumi.com

Matti Paloniemi, varajäsen

Matti Paloniemi on yksi Tanssiteatteri Tsuumin perustajajäsenistä ja toimi ryhmän taiteellisena johtajana vuosina 1999-2007. Paloniemi on valmistunut tanssinopettajaksi Oulun konservatoriosta ja on opiskellut Teatterikorkeakoulussa koreografin maisteriohjelmassa vuosina 2000-2004.

Paloniemi on tehnyt lukuisia koreografioita tanssiryhmille sekä teattereille Suomessa. Tanssiteatteri Rimpparemmin taiteellisena johtajana hän on toiminut vuodesta 2009 alkaen.

matti.paloniemi(a)rimpparemmi.fi

Osuuskunnan jäsenet

Johanna Elovaara

Tanssija, koreografi Johanna Elovaara on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta 2001. Tätä ennen hän on opiskellut koreografiaa Amsterdamissa sekä baletinopettajaksi Oulun konservatoriossa. Hän on yksi Tanssiteatteri Tsuumin perustajajäsenistä ja toimii ryhmässä tanssijana sekä koreografina. Taiteellisen johtoryhmän jäsenenä hän toimi vuosina 2010-2013.

Johanna on toiminut koreografina useissa maamme eturivin teattereissa (mm. Kuopion ja Joensuun kaupunginteatterit, Tampereen Työväen Teatteri), joihin hän on tehnyt useita musikaalikoreografioita. Tanssijana hänet on viiimeksi nähty Marjo Kuuselan teoksessa Naisia ja laukkuja ja koreografina Tanssiteatteri Tsuumin, Helsingin Juhlaviikkojen ja Helsingin Kaupunginteatterin yhteistuotannossa Sukka, Nukka ja Tuulispää. Johanna on työskennellyt vuodesta 2010 Helsingin Kaupunginteatterissa Helsinki Dance Companyn harjoittajana ja nykyään ohjaajan assistenttina sekä musikaalituotannoissa että näytelmissä.

johanna.elovaara(a)hkt.fi

Hannu Kella

Hannu Kella lukeutuu tunnetuimpiin kotimaisiin uuden kansanmusiikin säveltäjiin. Hannu on yksi Tanssiteatteri Tsuumin perustajajäsenistä ja toimi sen musiikillisena johtajana vuoteen 2009 saakka. Hän on säveltänyt musiikkia niin teattereille, tanssiryhmille, kuin elokuviinkin. Hannu Kella on tuttu näky perustamansa Tsuumi Sound System –yhtyeen kiertueilla niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Sampo Kerola

Hanna Korhonen

Hanna Korhonen on tanssija-koreografi ja laaja-alainen taidetoimija, joka on valmistunut Turun Konservatoriolta ammattitanssijaksi ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen kandidaatiksi ja maisteriksi.

Korhonen on työskennellyt tanssitaiteen ammattilaisena vuodesta 1999 ja esiintynyt yli 70 ammattilaisteoksessa, mm. Tanssiteatteri Tsuumin omissa ja yhteistyöproduktioissa. Korhonen on soveltanut taiteellista osaamistaan myös erilaisiin ympäristöihin, ja työskennellyt pitkäkestoisesti mm. eri-ikäisten päihde- ja mielenterveyskuntoutujien sekä etsivän nuorisotyön parissa. Vuosina 2013-2016 Korhonen työskenteli Taiteen edistämiskeskuksessa Pohjanmaalla yleisötyön läänintaiteilijana. Korhosella on kokemusta myös kulttuurikentän erilaisista taustaorganisaatioista sekä asiantuntija- ja kehittämistehtävistä. Ajalla tammikuu 2021-kesäkuu 2022 Korhonen toimi Tanssiteatteri Tsuumin taiteellisena ja tuotannollisena johtajana (osan ajasta vanhempainvapaalla).

Tällä hetkellä Korhonen toimii freelance-taiteilijana ja toteuttaa erilaisia esittävän taiteen projekteja sekä näyttämölle että muunlaisiin ympäristöihin. Lisäksi hän toimii mm. Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen kehittämistyöryhmässä.

Lisää Hanna Korhosen työskentelystä löytyy täältä.

Salla Korja

Kaisa Niemi

Kaisa Niemi on toiminut laaja-alaisesti näyttämötaiteiden parissa vuodesta 2003 alkaen, jolloin hän valmistui Teatterikorkeakoulusta tanssijaksi.

Kaisa on tehnyt töitä suurimman osan urastaan freelancerina mm. Sivuun ensemblen, tanssiteatteri Glims & Glomsin, Petri Kekoni Companyn, Myllyteatterin ja Tanssiteatteri Hurjaruuthin tuotannoissa. Vuosina 2015-2017 Niemi oli kiinnityksellä Helsinki Dance Companyssä. 

Kaisan viimeisimpiä töitä ovat Jyrki Karttusen ja Eira Virekosken Sivuhenkilöille ohjaama Luukamari ja Simo Heiskasen Tii-Tii Tiitiäinen.

Samuli Nordberg

Mirkka Nyrhinen

Mirkka Nyrhinen

Skenografi Mirkka Nyrhinen tekee pukusuunnittelujen lisäksi kokonaisvisulisointeja. Hän on tarkkuudeltaan viimeistellyn visuaalisuuden tekijä jonka suunnittelu kumpuaa aina sisällöstä. Intohimon lisäksi Nyrhisen työtä ohjaa ekologinen ajattelu jonka keskiössä on kysymys, miten esittävän taiteen tekeminen olisi samaan aikaan taiteellisesti kunnianhimoista ja luontoa kunnioittavaa?

Nyrhinen on toiminut freelance-suunnittelijana vuodesta 2004 saakka niin vapaalla kentällä kuin teatterilaitoksissakin toimintakenttänä koko Suomi. Hän työskentelee laaja-alaisesti niin tanssin, teatterin, oopperan kuin sirkuksenkin parissa. Nyrhinen on työskennellyt mm. Kuopion, Rovaniemen ja Vaasan kaupunginteattereissa, Tanssiteatteri Minimissä, Tanssiteatteri Rimpparemmissä, Teatteri Telakalla ja Kansallisoopperassa.

m.nyrhinen@gmail.com

https://mirkkanyrhinen.myportfolio.com/

Sami Paasila

Tanssiminen on kivaa ja mä oon saanu paljon uusia kavereita!

Tanssija-koreografi Sami Paasila on yksi Tsuumin perustajajäsenistä, ja toiminut Tsuumin lisäksi tanssijana muun muassa Helsingin Kaupunginteatterissa, Suomen Kansallisoopperassa, Tampereen Teatterissa, Samppalinnan kesäteatterissa, Kansallisteatterissa, Svenska Teaternissa, Jojo – Oulun tanssin keskuksessa, Oulun Kaupunginteatterissa, Rovaniemen Kaupunginteatterissa, Oulun tanssistudiossa ja Rimpparemmissä.

sami.paasila(a)tsuumi.com

Matti Paloniemi

Riikka Puumalainen

Patrik Riipinen

Patrik Riipinen on Tampereen konservatorion ja SEAD (Salzburg Experimental Academy of Dance) käynyt ammattitanssija vahvalla lavakokemuksella sekä liikeharjoittelulla. Häneltä löytyy 20 vuoden tanssitausta ja 10 vuoden opetustausta sekä Suomesta että muualta Euroopasta. Esiintymistaustaa löytyy yli 15 eri koreografin teoksista ympäri maailmaa sekä hänen omia teoksia on esitetty Suomessa, Itävallassa ja Belgiassa.

Patrik työskentelee päätoimisesti freelancer taiteilijana ja sivutoimisesti taiteellisena johtajana uudessa Duckstep Company nimisessä yhteisössä. 

Suomeen palattuaan hän on ollut mukana mm. Tanssiteatteri Tsuumin Käärmeenpääntallaajat ja Improvisoidut iltamat teoksissa, Tanssiteatteri MD:n Rail2Dance Eurooppa hankkeessa ja Tampereen Teatterin Piaf musiikkinäytelmässä.

Keskeisessä osassa Patrikin työskentelyä on kehomieliyhteyden ymmärryksen jatkuva kehittäminen osana oman tanssijuuden, liikkumisen ja esiintymisen eteenpäin viemistä. Persoonallisuus, fyysisyys, ymmärrys ja antautuminen johtavat hänen tekemistään keholähtöisessä ajattelu- ja työskentelytavassa.

Liisa Ruuskanen

Liisa Ruuskanen on pitkän linjan tanssin ammattilainen, joka tunnetaan ensisijaiseti Tanssiteatteri Minimistä, jossa hän toimi vuosia tanssijana sekä tuotannollis-taiteellisena johtajana vuosina 2017-2020. Liisa tunnetaan hyvin myös kehittämästään Ruokateatteri-konseptista, jonka puitteissa on toteutettu ruokaa, tanssia ja teatteria yhdistäviä teoksia jo vuodesta 2008 alkaen.

Liisa Ruuskanen on ollut Taideosuuskunta Tsuumin jäsen vuodesta 2020 alkaen. Hän työskenteli myös Tsuumin hallituksessa puheenjohtajana vuosina 2022-23.

liisa.ruuskanen(a)ruokateatteri.fi
+358 50 528 0461

Janne Teivainen

Janne Teivainen on toiminut tanssin ja teatterin kentällä valo- ja äänisuunnittelutehtävissä jo parinkymmenen vuoden ajan. Janne on toiminut niin suurissa teattereissa kuin tanssiryhmienkin parissa. Tanssiryhmiä: Tommi Kitti Company, Tanssiteatteri Rimpparemmi, Aurinkobaletti ja Tanssiteatteri Tsuumi. Teattereita: Turun Kaupunginteatteri, Komediateatteri sekä Suomen Kansallisooppera.

Janne Teivainen toimii lisäksi Aleksanterin Teatterin teknisenä johtajana ja kuuluu monitaiteelliseen Taite ry -ryhmään. Teivainen on opiskellut Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksella.

janne.teivainen(a)aleksanterinteatteri.fi