Tanssiteatteri Tsuumi Instagram Facebook Twitter Youtube Vimeo
A Couple of Humans tanssiteos

A Couple of Humans on fyysistä ja visuaalista teatteria yhdistelevä esitys, joka pohtii ihmisyyttä kohtaamisen, kommunikaation ja vuorovaikutuksen näkökulmista.

On tärkeää, että kiinnitetään ensiksi huomio tärkeimpiin asioihin, ja muiden ihmisten tekemiset ovat usein asioista kaikkein tärkeimpiä. Ihmisten väliset suhteet määrittävät ruohonjuuritasolta lähtien yhteiskunnan muotoa ja rakennetta. Toisaalta havaitseminen ja tunnistaminen ovat epävarmoja; ihmiset saattavat olla parhaimpia ystäviämme tai pahimpia vihollisiamme. Ihmiset ovat oletusarvoisesti syyllisiä kaikkeen.

Kuka siis minä olen? Keitä me olemme yhdessä?

Koreografi Riikka Puumalaisen alkuideasta syntyneen A Couple of Humans -teoksen teemoja ovat ihmisenä oleminen ja toisen ihmisen kohtaaminen. Teoksen lähtöajatus syntyi ensimmäisen koronakevään aikana, kun kaikki ihmiskontakti pakotettiin olemattomiin. Yksi heräte oli kontakti-improvisaatiokurssille osallistuminen tietokoneruudun välityksellä. Puumalainen alkoi pohtia miten ihmisten välinen sosiaalinen kanssakäyminen toimii digitaaliseksi muuttuneessa ympäristössä, ja miten tämä kontaktien vähyys heijastuu parisuhteisiin tai ihmisiin, jotka elävät ilman parisuhdetta. ”Aloin miet­tiä, miten ihmiset voivat pa­ri­suh­teis­saan tai ilman niitä”, ko­reo­gra­fi Riikka Puu­ma­lai­nen kertoo.

Näiden pohdintojen innoittamana syntyi idea teoksesta, johon koreografi oli valmis laittamaan likoon myös oman parisuhteensa kutsumalla työparikseen puolisonsa, äänisuunnittelija-esiintyjä Antti Puumalaisen. Teoksen työryhmään kuuluvat myös pukusuunnittelija Mirkka Nyrhinen sekä valo- ja videosuunnittelija Tiiti Hynninen.

⭐⭐⭐⭐ Extraordinary!
ScotsGay Arts

both fascinating and humorous … fun and engaging
Kelly Apter, The Scotsman

A Couple of Humans skilfully offers an immersive journey that transcends the boundaries of a conventional show. It’s exploration into the twists and turns of life leaves a lasting impact.
– Caitlin Finnerty, Edinburgh Festivals Magazine

Esityksen kesto: 45 min



Työryhmä

Konsepti: Riikka Puumalainen & Antti Puumalainen
Koreografia: Riikka Puumalainen
Äänisuunnittelu: Antti Puumalainen
Video- ja valosuunnittelu: Tiiti Hynninen
Pukusuunnittelu: Mirkka Nyrhinen
Kuva: Petra Tiihonen

A Couple of Humans on yhteystuotanto: Tanssiteatteri Tsuumi, JoJo – Oulun Tanssin Keskus, ACOH-työryhmä. Yhteistyössä Pirkanmaan tanssin keskus.

Teoksen toteuttamista ovat tukeneet Taike Pirkanmaa sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto

Esitykset

A Couple of Humans – Taidetestaajat
12.10.2023 10:15
Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu

A Couple of Humans – Taidetestaajat
12.10.2023 13:15
Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu

A Couple of Humans – Taidetestaajat
13.10.2023 10:15
Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu

A Couple of Humans – Taidetestaajat
13.10.2023 13:15
Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu

A Couple of Humans
14.10.2023 19:00
Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu