X TikTok
Instagram Facebook X X Youtube Vimeo TikTok TikTok

Tanssiteatteri Tsuumin lokakuussa 2015  Savoy-teatterissa ensi-iltansa saanut teos Kake – Tiellä tähtiin tarkastelee suomalaista mielenmaisemaa teemanaan Suomen satumaa. Matti Paloniemen koreografia kertoo Kake-nimisestä yhtyeestä, joka on hurmioitunut 80-luvun syntikkasoundeista ja iskelmämusiikista. Bändin haaveet ovat suuret, suunnitelmissa on massiivinen maailmankiertue, mutta sisäiset ristiriidat, jäsenten erilaiset unelmat ja toteutumattomat toiveet tuovat jännitettä yhtyeen matkaan. Esitys on kiinnostava sekoitus tanssia, teatteria ja musiikkia.  Musiikillisena kontekstina soivat suomalaiset iskelmät ja tangot uudelleen käsiteltynä. Energisessä ja parodioivassa, mutta aidosti koskettavassa teoksessa kaikki esiintyjät tanssivat, laulavat ja soittavat.

Teoksen toteuttamista on tukenut Niilo Helanderin säätiö

YLE Strada -ohjelma kävi kurkistamassa Kake-yhtyeen ja Tanssiteatteri Tsuumin harjoituksiin. Katso Stradan nettiartikkeli vierailusta sekä hauska video Joonatanin matkasta Tsuumin mukana täältä.

 

 

 

”Viisihenkinen porukka tekee täysiverisen konsertin kaikin maustein. Porukka laulaa ja tanssii meidän keski-ikäisten kasarinuorten sydämiin. On retroa, nostalgiaa, kollektiivista muistia. Vähän piruillen ja parodioiden, mutta lämminsydämisesti koristellen vuoteen 2015.” HS16.10.2015 / Jussi Tossavainen Lue koko artikkeli tästä!

keski-ikäisten kasarinuorten sydämiin. On retroa, nostalgiaa, kollektiivista muistia. Vähän piruillen ja parodioiden, mutta lämminsydämisesti koristellen vuoteen 2015.” HS16.10.2015 / Jussi Tossavainen Lue koko artikkeli tästä!

”Helppo on katsomossakin uppoutua täysillä suomalaiseen melankoliseen mielenmaisemaan rypemään, ja jälleen ponkaista energisesti ilmaan ja aatoksissaan viilettää pitkin lavaa, kun koko maailma syleilee ja ihan kaikki on mahdollista.”  Talle / Teatterikärpänen 5.2.2016. Lue koko artikkeli tästä!

”Oulun musiikkijuhlille valittu esitys Kake – tiellä tähtiin tarjosi älyttömän posketonta menoa reilun tunnin verran. Niin assosiatiivista, eksoottista, eroottista ja reaktiivista, ettei sanotuksi saa.” Kaleva 200317 / Eeva Kauppinen 

Työryhmä

Koreografia ja ohjaus: Matti Paloniemi
Pukusuunnittelu: Jaana Kurttila
Musiikki: Jarno Tastula/ Finnhits
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Esiintyjät: Reetta-Kaisa Iles, Tuomas Juntunen, Salla Korja-Paloniemi, Jarno Tastula, Janne Teivainen
Runot: Janne Teivainen
Valokuvat: Mikko Mäntyniemi, Matti ImmonenGraafinen suunnittelu: Jimmy Träskelin
Teaserin ja Trailerin toteutus: Kim Saarinen

Yhteistyössä:
Savoy-teatteri, Helsinki
Aleksanterin Teatteri, Helsinki
Malmitalo, Helsinki

Menneet esitykset

Hämeenlinnan Teatteri
Ke 7.8.2019 klo 19.00
Vierailun järjestivät: Tehdas Tanssii -festivaali ja Hämeenlinnan Teatteri.

Kulttuuritalo Martinus, Vantaa
Ke 24.4.2019 klo 19.00
Vierailu järjestettiin yhdessä Kulttuuritalo Martinuksen kanssa. Yhteistyökumppanina toimi Vantaan Tanssin viikko.

Tehdasfestivaali Manifesti, Turku
Pe 15.9.2017 klo 19.00

Wiljami, Jutajaiset, Rovaniemi
Pe 30.6.2017 klo 18.30 

Valvesali, Oulun Musiikkijuhlat, Oulu
La 18.3.2017 klo 18.00
Su 19.3.2017 klo 16.00

Savoy-teatteri, Anna lapselle harrastus -hyväntekeväisyyskonsertti, Helsinki
Su 20.11.2016 klo 16.00

Sotku, Kuopio
Pe 7.10.2016 klo 19.00
La 8.10.2016 klo 19.00

Kaustinen folk music festival
La 16.7.2016 klo 20.30

Kuopio Tanssii ja Soi gaala
Pe 17.6.2016 klo 18.00
La 18.6.2016 klo 18.00

Aleksanterin Teatteri, Helsinki
To 4.2.2016 klo 19.00
Ke 30.3.2016 klo 19.00

Malmitalo, Helsinki
Pe 19.2.2016 klo 19.00

Folklandia-risteily
Pe 8.1.2016

Savoy-teatteri, Helsinki
ti 13.10.2016 klo 19.00 Ensi-ilta
ke 14.10. klo 19.00
Esitysten jälkeen järjestettiin FinnHits-karaoketanssit n. klo 20.00 alkaen