X TikTok
Instagram Facebook X X Youtube Vimeo TikTok TikTok

Tanssi jatkaa siitä, mihin laulun sanat loppuvat, ja liike kertoo tarinaa universaalista tunteesta.

Poiju on näyttämöllistetty retriitti, joka on kummunnut vanhan iskelmän ja kansansävelmien yhtymäkohdista ja sulattanut ne moderniksi näyttämöteokseksi. Poiju kuvaa ohikiitäviä lyhyitä runollisia hetkiä musiikin ja tanssin avulla. Poiju on pieni fresco kohtaamisista, muistoista, nostalgiasta ja syksystä. Lauluissa kuulemme ja aistimme toisaalta syvän kaipauksen, toisaalta jonkinlaisen toivon, ilon ja rakkauden olemassaoloon. 

Poiju nimenä sisältää ajatuksen siitä, että ihminen luonnostaan kaipaa jotain, johon tarttua ja kiinnittyä, ja näin nimi kuvastaa koko teoksen lähtöajatusta. Poiju maalaa elävän taulun ihmisen ensimmäisen syntymähuudon ja viimeisen katseen välillä.

Ensi-ilta 16.11.2019, KokoTeatteri, Helsinki

Kesto: noin 50 min

”PARASTA Tsuumissa on, että se on kaksikymmenvuotisen toimintansa aikana ollut aina vahvasti tanssin ja musiikin synteesi. Poijukaan ei tee poikkeusta. Tsuumi alkoi kansanperinteestä mutta se on historian saatossa todella venynyt ja osannut muuntua joka suuntaan – ja osannut yllättää joka kerta.” – Jussi Tossavainen – HS17.11.2019

Lue arvio kokonaisuudessaan tästä

Poiju on Tanssiteatteri Tsuumin 20-vuotisjuhlavuoden vuonna 2019 huipentanut Ari Nummisen koreografia. Teoksen takana ovat useiden teatteriproduktioiden parissa yhdessä työskennelleet koreografi-ohjaaja Ari Numminen ja säveltäjä Petri Tiainen. Tanssiteatteri Tsuumin yhteistyö Nummisen kanssa puolestaan on alkanut jo vuonna 2000 ja jatkunut vuosien varrella seitsemän teoksen verran. Muutaman vuoden tauon jälkeen, Tanssiteatteri Tsuumin 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, Tanssiteatteri Tsuumi ja Ari Numminen heittäytyivät jälleen yhteiselle tutkimusmatkalle yhteisen näyttämöteoksen pariin.

Vuonna 2023 Poiju palaa näyttämölle Tanssin Talossa yhteisissä tuplailloissa Carl Knif Companyn teoksen Kaksivärinen Fuuga kanssa.

Työryhmä

Koreografia ja ohjaus: Ari Numminen
Musiikki ja äänisuunnittelu: Petri Tiainen, työryhmä
Pukusuunnittelu: Kati Autere
Lavastussuunnittelu: Kati Autere, Janne Teivainen
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Näyttämöllä: Reetta-Kaisa Iles, Tuomas JuntunenSalla Korja, Timo Saari, Petri Tiainen
Tuotanto: Tanssiteatteri Tsuumi, KokoTeatteri

Esitykset

Ei tapahtumia