Tanssiteatteri Tsuumi Instagram Facebook Twitter Youtube Vimeo

Tanssiteatteri Tsuumin taiteellisen ja tuotannollisen johtajan sijaisena on aloittanut 1.10.2021 alkaen tanssija – koreografi Riikka Puumalainen Tampereelta. Puumalaisella on aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä Tanssiteatteri Minimistä, jonka johdossa hän työskenteli vuosina 2017-2020. Tsuumissa Puumalaisen työparina jatkaa toiminnanjohtaja Salla Korja-Paloniemi.

Puumalainen on valmistunut tanssijaksi Turun Konservatoriolta vuonna 2001. Tanssitaiteilijana hän on työskennellyt sekä freelancerina että vakituisessa työsuhteessa Tanssiteatteri Minimissä.  Puumalaisen viimeisimpiä tanssijan töitä ovat mm. Antti Lahden ohjaama ja Kuopion kaupunginteatterin, Tanssiteatteri Minimin ja Tanssiteatteri Tsuumin yhteistuottama TANSSIKIELTO-teos sekä Satu Tuittilan ohjaama Vähin äänin -teos, joka on Jyväskylän yliopistonTanssiryhmä Off/Balancen ja Jyväskylän kaupunginteatterin yhteistuotanto. Puumalaisen koreografioima ja esittämä MARTAT -teos sai juuri kiitellyn ensi-iltansa Helsingissä.

Tällä hetkellä Puumalainen työskentelee johtotehtävien ohessa tulevan A Couple of humans -teoksen parissa, joka saa ensi-iltansa ensi keväänä Tanssiteatteri Tsuumin ohjelmistossa.

On hienoa päästä osaksi Tsuumin johtotiimiä, ja edesauttaa Tsuumin toiminnan palautumista koronakriisistä. Uskon yhteistyön voimaan. Iloitsen Tsuumin tulevista yhteistuotannoista ja uusista yhteistyökumppanuuksista. Yhdessä tekemistä tarvitaan varsinkin nyt kun koitamme ponnistaa kohti normaalia.”

Puumalainen työskentelee tehtävässä osittain osa-aikaisesti.

Lisää tietoa Riikasta